Automatisoitua ikkunatuotantoa kotimaisessa omistuksessa


Karelia Ikkuna Oy – perheyritys kolmessa sukupolvessa

Karelia-Ikkuna Oy on Kauko Ahtosen ja Vesa Silvennoisen vuonna 1991 perustama ikkunatehdas. Yritys sijaitsee Joensuussa, Pohjois-Karjalan maakunnassa. Ennen yhteisen yrityksen perustamista toinen kaveruksista toimi LasiPolar Oy:n tuotantopäällikkönä ja toinen tämän sisaryrityksen Karmiset Oy:n tehtaan vetäjänä. Sittemmin aiemmat työnantajat ajautuivat konkurssiin.

Ikkunavalmistuksen suomalaiset juuret ulottuvat aina 1950-luvulle, jolloin Pentti Ahtonen perusti veljensä kanssa pihapiirin navettaan Joensuun Niinivaaraan pienen puuverstaan. Perintönä seuraavalle sukupolvelle siirtyivät niin osaavan puusepän taidot kuin työkalutkin. Edelleenkin perhevetoisesti toimiva yritys on tällä hetkellä Suomen suurin täysin kotimaisessa omistuksessa oleva ikkunavalmistaja.

ikkuna, ovi, ikkunaremontti, karelia ikkunat, ikkunat, ovet

Karelia Ikkuna Oy:n perustaja, Kauko Ahtosen isä, Pentti teki puutöitä ja opetti perheen pojat puuntyöstön saloihin omassa verstaassa. Kuva Karelia–Ikkuna Oy.

ikkuna, ovi, ikkunaremontti, karelia ikkunat, ikkunat, ovet

Nuorimies Pentti Ahtonen puuverstaallaan työn äärellä. Kuva: Karelia Ikkuna Oy.

ikkuna, ovi, ikkunaremontti, karelia ikkunat, ikkunat, ovet

Kauko Ahtosen isä, Pentti (oikealla) ja setä Pauli (vasemmalla) yhdessä oppipoikien kanssa verstaan edessä. Kuva: Karealia Ikkuna Oy

Nykyään Kaukon (toimitusjohtaja) ja Vesan (myyntijohtaja) jälkikasvukin on vahvasti mukana yrityksen toiminnassa. Hammaslahden tehdasta johtaa Otto Ahtonen (varatoimitusjohtaja) ja Joensuun tehdasta Juuso Ahtonen. Tytär Elli toimii talouspäällikkönä ja vaimo Tiina Ahtonen hoitaa yrityksen laskutuksen. Vesan lapsista Ari huolehtii rakennusliike- ja talotehdasasiakkaista sekä jälleenmyyjistä. Yrityksellä on nykyisellään tuotantotilat niin Hammaslahdessa, Joensuussa kuin Kerimäellä. Nykyisellään tuotantotilaa on yhteensä jo 6000m².